Kohopaino (Letterpress) on vanhimpia painotekniikoita. Ennen latominen tapahtui käsin ja myöhemmin tuli erilaisia latomakoneita. Heidelbergin Tiikeli painokoneet tulivat markkinoille 1900-luvun alussa. Ne olivat suosituimpia kohopainokoneita aikanaan. Offsetkoneet syrjäyttivät kohopainon, mutta koneet jäivät painoihin jälkikäsittelyyn. Vieläkin niillä tehdään mm. stanssaukset ja nuuttaukset. Varsinainen painaminen niillä on jäänyt, offsetin ja digitaalitekniikan tullessa markkinoille kustannustehokkaana vaihtoehtona.

Käsityönä tehtävät painotuotteet
Vanha painotekniikka on kuitenkin nostanut suosiotaan mm. Englannissa ja Amerikassa. Tällä menetelmällä saamme tehtyä kauniit hääkutsut ja massasta erottuvat käyntikortit. Painojälki on käsinkosketeltavaa, kun painolaatta uppoaa kartongin pintaan.

Nykyään tietotekniikka on tullut avuksi. PDF tiedostosta tehdään filmi, josta valotetaan painolaatta fotopolymeeri materiaalille. Kohopainossa jokainen väri tai sokeanpainatus tarvitsee oman laatan. Aineisto tulisi olla spottiväreinä. Fontin pistekoko on hyvä olla riittään iso, että kaikki pisteet ja pilkut toistuvat. Käytämme erilaisia puuvillakartonkeja ja hake -sekä sellupohjaisia kartonkeja. Painamme kaikkea A4 kokoista pienempää kuten: käyntikortteja, hääkutsuja, postikortteja, tuotelappuja, lasinalusia ja apteekki/korupusseja.

Kohopainaminen on käsityötä, joten huomioithan sen aikataulussa. Paperimalleja voi käydä katsomassa paikan päällä Hämeentie 157:ssä. Pyydä tarjous sähköpostilla info@ilvesprint.fi / info@stanssikolmio.fi
Tai käy tutustumassa verkkokauppaamme: